Giulio Douhet

Giulio Douhet syntyi Casertassa Napolin lähellä 30. toukokuuta 1869. Hän opiskeli Genovan sotilasakatemiassa, josta valmistui tykistöupseeriksi. Uransa alkupuolella hän opiskeli Torinon polyteknisessä instituutissa luonnontieteitä ja tekniikkaa.

1900-luvun alussa Douhet siirtyi Italian maavoimien yleisesikuntaan. Tällöin hän kirjoitti teorioitaan mekanisoidusta sodankäynnistä. Kun ilmalaivat ja niiden jälkeen lentokoneet tulivat Italiaan, hän alkoi kirjoittaa tämän uuden teknologian sotilaallisesta voimasta. Hän alkoi vaatia, ettei ilma-asetta alistettaisi maa- ja merivoimille vaan siitä pitäisi tulla itsenäinen aselaji. Hän alkoi lobata ilma-asetta nuoren lentokoneinsinöörin Gianni Capronin avustuksella.

Vuonna 1911 Italia julisti sodan Turkille pyrkien miehittämään Libyan. Tässä sodassa Italia käytti lentotiedustelua, -kuljetuksia ja -pommituksia. Lentokuljetusten ja -pommitusten rooli on ollut olemattoman pieni tuonaikaisten koneiden kapasiteettirajoitusten vuoksi. Sodan kokemusten perusteella Douhet kehotti tekemään lentopommitukset korkealta. Tämä oli hänen mukaansa lentokoneen päärooli sodassa. Syynä on voinut olla hitaiden lentokoneiden vaurioalttius maavoimien kivääritulelle. Vuonna 1912 Douhetista tuli Torinossa sijaitsevan lentopataljoonan komentaja. Hän kirjoitti tänä aikana maailman ensimmäisen ilmasotadoktriinin Regole per l’uso degli aeroplani in guerra. Douhet sai ”radikaalin” maineen asevoimissa. Hän muun muassa tilasi Capronilta pommikoneita ilman korkeamman tahon suostumusta. Tämän jälkeen hänet erotettiin maavoimista.

Kun ensimmäinen maailmansota alkoi, Douhet alkoi vaatia, että Italian pitäisi rakentaa voimakkaat pommituslentokonelaivastot. Ilmaherruus tekee vihollisesta voimattoman, vaarattoman. Hän ehdotti 500 pommikoneen rakentamista, jonka voima pystyisi pudottamaan 125 tonnia pommeja päivittäin. Tätä ei otettu tietenkään huomioon, koska maavoimien upseerit ymmärsivät, että tällainen pommien määrä oli olemattoman pieni. Kun Italia liittyi mukaan sotaan ympärysvaltojen puolelle vuonna 1915, Douhet oli pettynyt, kun hänen halujaan ei otettu todesta. Hän leimasi häntä vastustavat tahot epäpäteviksi. Hän painosti ylempiään sodanjohtoa kritisoivilla kirjeillä pyrkien myymään ilma-asetta. Loukkaavat kirjeet johtivat Douhetin pidättämiseen ja sotaoikeuteen. Hänet tuomittiin vuodeksi sotilasvankilaan.

Douhet jatkoi kirjallista kapinaansa vankisellistään. Hän kirjoitti muun muassa romaanin ilma-aseesta. Hän lähetti ministereille ehdotuksia, joissa hän vaati massiivisia pommituksia. Hänet vapautettiin ennenaikaisesti, koska tappiollisen Caporetton taistelun jälkeen vuonna 1917 Italian armeija tarvitsi lisää upseereita. Tässä vaiheessa hän pääsi sotilasilmailun keskeiselle paikalle.

Kesäkuussa 1918 Douhet lähti armeijasta, koska hänen välinsä esimiehiin olivat rikkoutuneet lopullisesti. Rauhan tultua hän sai sotaoikeuden päätöksen kumottua, minkä jälkeen hän sai ylennyksen kenraaliksi. Hän jäi siviiliksi ja jatkoi kirjallista tuotantoaan. Vuonna 1921 hän sai valmiiksi strategisesta ilmapommituksesta kertovan kirjansa Il dominio dell’ aria. Douhet oli Benito Mussolinin kannattaja ja tätä kautta sai ilmailuviran, kun fasistit pääsivät valtaan Italiassa. Hän ei kuitenkaan soveltunut byrokraatinkaan tehtävään vaan palasi kirjoittelemaan teorioitaan. Hän kuoli sydänkohtaukseen vuonna 1930.

Pääartikkeli: douhetismi

Douhet väitti ilma-asetta vallankumoukselliseksi, koska sillä saadaan sotaan mukaan kolmas ulottuvuus. Väite on jatkoa maavoimien ikiaikaiselle näkemykselle korkeammalla paikalla olemisen edusta sodassa. Hänen mukaansa ilma-ase voisi nujertaa maa- ja merivoimat. Ilmakehän suuruus estäisi puolustautumisen ilma-asetta vastaan. Douhet näki ilmavoimat vain hyökkäävänä aselajina ja voiton avaimena.

Douhet uskoi ilmapommitusten moraalisiin eli psykologisiin tekijöihin. Se nujertaisi vastustajan tahdon. Hän ajoi vihollisen keskeisten keskusten pommittamista eli sodan laajentamista siviiliväestöön. Hän ehdotti hallintoon ja teollisuuteen suunnattavia pommituksia. Kohteiden valinta olisi oleellista ja hänen mukaansa ilmavoimien johto osaisi valita ne parhaiten. Viisi peruskohdetta pommituksille olisivat teollisuus, liikenteen infrastruktuuri, tietoliikenne, hallinto ja ”kansan taistelutahto” eli siviilikohteet.

Douhet oli luonteensa mukaisesti totaalisen sodan kannattaja. Hänen mukaansa koko vihollisen kansa oli etulinjaa ja siihen tulisi kohdistaa terroripommituksia. Hänen teoksensa La Guerra del 19… kertoo fiktiivisestä Saksan sekä Ranskan ja Belgian liiton välisestä sodasta, jossa Saksa hyökkää massiivisilla lentopommituksilla vihollistensa väestöä vastaan. Pommituksissa tuhotaan kaupungit kokonaan. Vastapuoli antautuisi pian.

Douhet ei pystynyt lainkaan ymmärtämään ilmatorjunnan (mukaan lukien hävittäjät) mahdollisuutta. Il dominio dell’ aria -kirjan toisessa painoksessa hän vähättelee hävittäjien mahdollisuuksia. Hän ehdotti siinä itsenäisiä ilmavoimia ja niille aseeksi pääosin pitkän kantaman pommikoneita. Hän uskoi suurten pommitusarmadojen mahdollisuuksiin torjua hävittäjien uhka. Hän ei kannattanut tarkkuuspommituksia, jotka olivat mahdottomia sen aikaisille lentokoneille. Hän kannatti pommituksia palopommein ja myrkkykaasujen avulla.

Il dominio dell’ aria sai Italian asevoimissa palvelevilta paljon kritiikkiä. Se kuitenkin kiehtoi suurta yleisöä. Kirjaa luettiin muun muassa Saksan ja Ranskan asevoimien koulutuksessa. Sen vaikutukset näkyvät vielä 2000-luvulla.

Douhetin tapaan ajattelivat myös prikaatinkenraali Billy Mitchell Yhdysvaltain maavoimien ilmavoimissa (USAAF) ja englantilainen Sir Hugh Trenchard. Mitchell joutui vastaavista rikkomuksista sotaoikeuteen, mutta häntä ei erotettu ilmavoimista. Trenchard kehitteli suunnitelmiaan komennuksellaan Lähi-idässä eikä täten pystynyt herättämään närkästystä suunnitelmillaan.

Toinen maailmansota osoitti Douhetin olleen väärässä sekä tarvittavan pommimäärän suhteen että lentopommitusten pelotusvaikutuksen suhteen. Hänen teoriansa kuitenkin toteutui Britannian kuninkaallisten ilmavoimien (RAF) pommitusvoimien (Bomber Command) luomisessa ja toiminnassa toisen maailmansodan aikana, jonka jälkeen RAF:n pommikonelaivueet pienenivät ydinaseistetuiksi V-pommittajiksi ja lopulta hiipuivat. USAAF ja siitä kehittynyt USAF Strategic Air Command elivät douhetismin doktriinin mukaan. Yhdysvallat käytti pommituksia toisen maailmansodan jälkeen Korean sodassa, jossa pommitukset tuhosivat likimain kaikki Pohjois-Korean rakennukset mutta eivät – muun muassa Kiinan sotaan puuttumisen takia – tuoneet selkeää voittoa. Strategiset pommitukset (etenkin ydinaseella) toivatkin 1960-luvulla toisen doktriinin, jossa arveltiin totaalisen sodan laajenevan sellaisiin mittoihin, ettei sitä voi voittaa.